Kävijälaskuri

Käyntejä kotisivuilla:56907 kpl

Labradorinnoutajan rodun historia:

Labradorinnoutaja on yksi maailman suosituimmista koiraroduista. Labradorinnoutajan juuret juontavat Labradorin niemimaalle, Newfoundlandin saarelle, josta rodun kantavanhemmat tiedetään tuotetun Brittein saarille.

Rotu on levinnyt Iso-Britannian kautta kaikkialle maailmaan. Kanadan itärannikolla on kuvattu labradorinnoutajia muistuttavia koiria ensimmäisen kerran 1700-1800 -luvulla. Nämä koirat toimivat kalastajien apuna noutaen vedestä kaloja, verkonnaruja, ym.

Niitä käytettiin myös metsästyksessä ja muissa tehtävissä. Niillä oli voimakas noutotaipumus ja into mennä veteen sekä paksu, vettähylkivä turkki.

Näitä koiria kulkeutui kalastusalusten mukana Englantiin. Noutajien käyttö metsästyksessä ei vielä 1800-luvun alussa ollut kovin yleistä, mutta labradorinnoutajan kantavanhemmat todettiin pian erinomaisiksi apureiksi niin fasaanijahdeissa kuin vesilintujen metsästyksessä, ja näistä koirista tuli nopeasti arvostettuja.

Koirien tuonti Newfoundlandista kuitenkin väheni 1800-luvun loppua kohti ja tyrehtyi vuosisadan vaihteessa kokonaan. Varhaisimmat brittiläiset kasvattajat pyrkivät pitämään rodun niin puhtaana kuin mahdollista, vaikka risteytyksiä tehtiin eri noutajarotujen välillä. Viisaan jalostustyön tuloksena alkuperäisen Labradorinkoiran ominaisuudet onnistuttiin säilyttämään rodussa.

Alkuaikoina kaikki labradorit olivat mustia. Satunnaisesti esiintyvistä keltaisista ei pidetty, ja ruskea väri oli harvinainen.

Englannin kennelliitto hyväksyi labradorinnoutajan roduksi vuonna 1903. Rotu, joka 1800-luvulla kamppaili olemassaolostaan, on nykyisin yksi maailman yleisimmistä koiraroduista.

Aluksi rodun suosio perustui sen erinomaisiin käyttöominaisuuksiin metsästyskoirana, mutta pian sen ystävällinen luonne ja helppo koulutettavuus tekivät siitä myös suositun seurakoiran.

Rekisteröintiluvut nousivat nopeasti niin rodun kotimaassa Iso-Britanniassa kuin kaikkialla muuallakin minne rotu levisi. Vaikka useimmissa maissa ihanteena pidetäänkin koiraa, jossa yhdistyvät rotutyypillinen ulkomuoto ja hyvät käyttöominaisuudet (ns. dual purpose -koira), II maailmansodan jälkeen rodussa tapahtuneen kahtiajakautumisen vuoksi metsästyslinjaisten labradorien kasvatus on eriytynyt muista labradoreista.

Viimeinen rodun kaksoisvalio Iso-Britanniassa oli Dual Ch Knaith Banjo, joka syntyi v. 1946. Nykytyypit eroavat toisistaan niin ulkomuodoltaan ja luonteeltaan kuin myös käyttötavoiltaan, mutta koska rodussa on edelleen käyttökoevaatimus muotovalionarvoa varten, ja näyttelypalkintovaatimus käyttövalionarvoa varten, täydellistä jakaantumista "show" ja "field trial" -tyyppiin ei ole tapahtunut.

Labradori rotuna onkin hyvin monipuolinen harrastuskoira, joka täyttää seurakoiravaatimuksetkin erinomaisesti.

 

Suomeen tuotiin joitakin yksilöitä jo 1900-luvun alussa, mutta nykyinen kanta on saanut alkunsa 1950-luvulla tuoduista koirista.

Vuonna 1954 Englannista tuotiin musta narttu Whatstandwell Sonya, jonka pentue vuonna 1956 toisen englannintuonnin, Anvil of Alderbournen kanssa oli ensimmäinen maassamme rekisteröity labradoripentue.

Kanta vahvistui vähitellen, ja uusia koiria tuotettiin pääasiassa Ruotsista ja Englannista. Vuonna 1965 maassamme rekisteröitiin 39, vuonna 1970 147 ja vuonna 1975 jo 321 labradorinnoutajaa.

1970-luvulla käytettiin runsaasti ruotsalaisia jalostuskoiria, mutta 1980-luvulla alkoi korkeatasoisia jalostuskoiria löytyä omastakin maasta, vaikka myös tuontimateriaalia Englannista ja Ruotsista käytettiin. Ensimmäiset puhtaasti metsästyslinjaiset koirat, veljekset Drakeshead Wade ja Drakeshead Will, tuotiin Suomeen Iso-Britanniasta vuonna 1985, jolloin rekisteröintien kokonaismäärä oli noussut jo 1346 koiraan.

Suomen karanteenirajoituksen poistuminen vuonna 1988 mahdollisti astutusmatkat ja tuonnit myös muualta Euroopasta, samoin yhteyksiä Amerikkaan syntyi.